tiistaina, helmikuuta 27, 2007

 

Tarkennus edelliseen

Siirryn siis pitämään blogia Plazan Elleihin osoitteessa:

http://plaza.fi/ellit/koti/kasityot/lean-loki/

tavataan siellä!

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

 

Muutoksen tuulia!

Edeelliseen kirjoitukseeni liittyen, tai sen vahvistukseksi, tässä tulee kuva Pariisin keskustaan rakennetusta lusitinradasta.
Pitäisi oikein kaivaa luistimet esille ja kokeilla pysyykö niillä enää pystyssä. Nuorena tuli luisteltua aika paljonkin, kun "Pyrkän" kenttä oli kodin lähellä ja harrastus oli tosi suosittua silloin.
Elettiin aikaa ennen tietokoneita-siis kauan, kauan sitten.



Muutoksen tuulilla-otsikolla tarkoitan sitä, että siirryn kirjoittamaan Lean lokia Plazan sivuille osoitteeseen:
www.plaza.fi/ellit/koti/kasityot/lean-loki

Tervetuloa sinne lukemaan ja kommentoimaan Lean lokia, kunhan nyt ensin saan onnistuneesti julkaistua ensimmäisenkin kirjoitukseni. Käyttöjärjestelmän ja muiden uusien asioiden oppiminen voi viedä oman aikansa. Mutta eiköhän se tästä!

Pikaisiin tapaamisiin Plazan sivuilla!

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

 

terveisiä Riikasta

Kävin pikavisiitillä Riikassa. Olin kuullut kehuttavan sen vanhaa arkkitehtuuria. Kehut eivät olleet turhia. Vanhan kaupungin puolella kauniita ja koristeellisia rakennuksia oli loputtomiin.
Riikalaisten iloksi oli erään kirkon kupeeseen rakennettu luistelukaukalo, ihan samaan tapaan kuin Helsingin Rautatientorilla. Samalla aukiolla oli puisia kojuja, joissa myytiin mm. käsitöitä, kirjoneulelapasia ja sukkia. Juuri niitä, joista kirjoitin aikaisemmassa bloggauksessani. Myyjät niissä neuloa tikuttivat, pikkupakkasesta huolimatta.

Shoppailu onnistuu Riikassa, sillä sieltä löytyy kaikki tunnetut merkkituotteet. Voipi olla, että niitä on laajemminkin kuin Helsingissä. Ostointoa hillitsee hintataso, joka on samahko kuin meillä. Lankakauppojakin löysin pari. Ikkunoista näin, että mohair-lankoja oli paljon.

Monet riikalaiset naiset (venäläiset?), pukeutuivat pitkiin repalehelmaisiin tyköistuviin kelsiturkkeihin ja tosi korkeisiin stilettikorkoisiin sappaisiin. Naisilla näytti olevan vyötärö, sillä turkin päälle kietaistiin vielä vyö! Oli viikonloppu niin nuoret naiset viiletti bilettämään city-bermudoissaan, lyhyissä pusakoissaan ja korkekorkoisissa saapaissaan.
Latvialiset naiset (omaan tutkimukseeni pohjautuen) olivat pitkiä ja "komeita", ei niinkään sieviä sirpsakoita. Tai olenko aivan väärässä?

Riika on erilainen kesällä. Silloin kuppilat työntyvät ulos aukioille ja toreille, ja väkeä riittää joka paikkaan.

Oli ihan hauska tutustua talvi Riikaan. Voin suositella! Oletteko jo käyneet?

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

 

Kuka neuloo ja mitä?

Huomasin Ullassa räväkät K-18 neuleet, joilla neulojista halutaan luoda uusi ja seksikkäämpi mielikuva!
Neulomalla saa tosiaan tehtyä ihan kaikkea ja yleensä vielä huumorilla höystettynä. Elämme vapaassa neulomismaassa, joten kaikki neuletyöt ovat sallittuja. Jokainenhan valitsee itse tekemisensä.

Deco-lehden toimituksessa kuulin etteihän "munapussit" ole mikään uusi asia, kun niitä tuttu rouva oli tehnyt markkinoille myyntiin jo iät ja ajat. Kauppa on käynyt hyvin ja tuotteen on aina voinut tilata myös mittatilaustyönä. Onko asia sinulle tuttu?

Uusimmassa Annassa oli Finnwearin mainos, family consept, joka vesitti (=veti maanpinnalle) tämän uuden käsityksen neulojista. Mainoksessa esitellään koko aukeaman verran pikkukuvia, joissa perhe (suku) touhuaa eri asioita ja yhdessä kuvassa isoäiti kutoo sukkaa!
Vanhat perinteet (arvot) ja luulot ovat siis voimissaan.
Totuushan on että nyt sukkaa kutoo (neuloo) kaikenikäiset, heh, heh!
No, ehkä Finnwearille ei tullut ensimmäisenä mieleen pistää mummo tekemään kalupussia!

Selasin erästä kevään postimyyntiluetteloa ja totesin, että kaikki paksummat neuleet olivat tosi reikäisiä pitsineuletyyppisiä, paljastavia ja seksikkäitä. Kaikki ihan hauskan näköisiä. Niiden alla pidettiin yleensä toppia. Se on sitä neuleiden arkiseksikkyyttä. Käyttäjissä (ainakin nuorissa) oletetaan rohkeutta riittävän, myynti sanoo viimeisen sanan.

Modassa liian reikäisten neuleiden suunnittelu ja julkaiseminen arvelutti vielä jokin aika sitten. Mietittiin, että onkohan tuo nyt liian paljastava ja läpinäkyvä? Rohkeneeko kukaan käyttää moista? Nykyään neuleen alla käytettävä toppi on vähentänyt häveliäisyys-käsitettä ja antanut reikäneuleen käytölle lisää vapauksia ja mahdollisuuksia. Hyvä asia on, että eri tekniikoilla toteutettujen "reikien" myötä on neulemallien kirjo kasvanut ja niiden käyttötarkoitus laajentunut.
Antaa siis kaikkien reikien kukkia!

Tai inhoatko juuri sinä reikäisiä neuleita?



tiistaina, tammikuuta 30, 2007

 

Värien voima

Nyt sitten oli pakko päivittää parannetut blogisivut, muuten en olisi päässyt kirjoittamaan. Pientä jännitystä se minulle aiheutti...ettei vaan tulis mokattua ja annettua mitään vääränlaisia tietoja. Olen ehkä tiedotteiden pelottama ja luulen saavani tavallisimmistakin toimenpiteistä koneeseeni matoja, mörköjä ja pöpöjä. Tässä sitä nyt kuitenkin kirjoitellaan, joten päivitys on onnistunut.

Modan (1/07) sivuilla 74-75 on Asusta Väreillä-sarjan ensimmäinen osa. Sen tarkoitus on auttaa lukijaa ja antaa vinkkejä ja inspiraatiota asusteiden väreihin ja samalla kertoa hieman itse väreistä.
Värien maailma on ihmeellinen. Monikaan ei tule ajatelleeksi kuinka paljon ne vaikuttavat meihin itseemme ja myös kanssaihmisiimme. Sarjaa tehdessäni olen syventynyt värien parantavaan maailmaan ja oppinut paljon uutta.

Muistan muinoin ihmetelleeni , kun eräs nainen kesken neuvottelun lähti vaihtamaan päälleen toisenvärisen neuleen, jotta hän saisi itseensä uutta energiaa. Nyt ei asia tunnu ollenkaan hassulta. Kyllä maalaisjärkikin sanoo, että olo on ihan erilainen esim. punaisessa kuin mustassa vaatteessa. Yleensä kuitenkin ihmisen mieliala valitsee vaatteen värin. Väsyneenä ja masentuneena ei käteen osu ensimmäisenä punainen vaate.
Itse olen suurimman osan vuodesta laiska ja tylsä mustan käyttäjä. Sitä on kuitenkin ajoittain tarve piristää kirkkailla asusteilla. Kesällä värit muuttuvat minulla, kuin myös suurimmalla osalla Suomen kansaa.

Sininen väri on hyvä vaatetuksen perusväri. Nyt siihen yhdistetään muodikkaasti kirkasta vihreää, keltaista tai punaista. Sininen taipuu hyvin klassisiin ja ajattomiin yhdistelmiin, valkoiseen ja beigeen.
Oikein kirkkaan sinisen vastaväri on oranssi ja tummansinisessä se (ison värikiekon mukaan) lähenee jo keltaista.

Seuraavassa numerossa on käsittelyssä ruskean eri sävyt eli muodikkaat luonnonvärit!

Onko teillä joku mieliväri? Vaikuttaako väri teihin? Oliko edellinen sininen ärsyttävä?


keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

 

Kevään merkit

Aika vierähti sukkelaan sitten viime postauksen. Välissä on hoidettu Moda 2/07:n neuleiden kuvaukset. Kuvaus meni ihan kivasti, mutta sen jälkipyykki oli vähän tuskaista. Rekvisiittakamojen setviminen oikeisiin osoitteisiin vaati jo pientä salapoliisityötä. Irrotetut laput teki vaateläjästä mielenkiintoisen. No, asiaan tuli selvyys viimeistään kuitteja tutkimalla. Olohuoneen lattian pinta-alaa toivoisi olevan enemmän tätä shouvia varten. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt jutut vaatii tekstitystä, joten eikun kirjoittamaan.

Luin ylhäällä olevan malli 4:n kuvatekstiä (s. 12). Huomaattehan (vaikka näkyyhän se ohjeessa) että sen alareunaa kiertää pylväistä virkattu nauha, joka koristaa ja tukevoittaa sitä. Siihen voi pujottaa koristeeksi esim. soljen ( tai vaikka parikin) tai jonkun korun. Silloin se muuttuu vähän "arvokkaamman" näköiseksi. Kokeilin nimittäin sitä.

Huomasin että sliparin rinnassa olevan kukan langaksi on laitettu virheellisesti Tennessee. Olen virkannut kukan Kotiväestä (koukku 2). Tenneseestä tehden siitä tulee vaan vähän isompi. Terälehtien reunassa olevan mustan langan kanssa tein vähän extra näperrystä sillä puolitin sliparin Marine-lankaa, jotta sain jäljen tarpeeksi kevyeksi ja kauniiksi. Kuten huomaatte vyötärölle solmittu neulevyö antaa asuun ripauksen naisellisuutta ja vähän vaihtelua ja uutta ilmettä.

Oikealla sivulla (malli 5, s.13) oleva pystyraidallinen pusero tulee kätevästi yhdestä kappaleesta. Mallineuloksen tekemisessä pitää olla alussa tarkkana ettei mene sekaisin mikä on se puseron päälipuoli ja nurjapuoli. Itsekin menin välillä sekaisin mallitilkkua tehdessä. Kun jyvälle pääsee on neulos ihan helppo ja nopeasti neulottava. Muuten, sekä nurja- että oikea puoli ovat kumpikin ihan hauskan näköisiä, joten voit työn edetessä miettiä kumpaa puserossa käytät.

Tuubinauhasta, eli ulkomaalaisittain i-cordista oli kommenteissa vähän keskustelua. Onko teillä muita käännöksiä nauhalle?

Valoa kohti mennään, tänään oli koko päivän sininen taivas!!
Hyviä hetkiä kevätneuleiden merkeissä.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

 

Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Hyvää Uutta Vuotta 2007!
Vuosi 2007 alkoi minulla ihan niinkuin pitikin. Moda 1/07 kolahti postiluukusta eilen, eli 2.1.2007. Olen ihan normaalisti lehden postituslistalla, jotta sen ilmestymistä kotiin voi vähän seurailla. Tämän Modan kohdalla lehti oli kaupoissa harmittavasti ennen tilaajia, siitä yksinkertaisesta syystä että painon pojat olivat Joulun takia olleet ahkeria ja pistäneet lehdet eteenpäin heti niiden "kuivuttua". Posti taas toimii sovittujen aikataulujen mukaisesti, eikä voi aikaistaa lähetyksiään. Ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin Postilla on oma alueellinen tärkeysjärjestyksensä lähetyksilleen, joten loppupeleissä lehti ei tule jokaiselle samana päivänä. Modan tilaajille tämä oli harmin paikka, tiedän itse kuinka malttamattomasti lehteä odotan.
Modan toimitus on tietysti tosi pahoillaan asiasta!

Napsin lehdestä monta kuvaa, mutta valitsin kuitenkin tämän kansikuvan.
Keväiset trendineuleet (s.12-15) ovat näin "talven" keskellä hillityistä maanläheisistä väreistä, joita sopivasti terästävät musta ja valkoinen.
Trendiennusteiden mukaan kesällä tullaan menneiden villien vuosien jälkeen näkemään rauhallisempaa ja hillitympää väri- ja kuviomaailmaa. Tästä maailmasta alkoi Modan vuosi 2007.
Näiden neutraalien värien rinnalla tullaan myöhemmin näkemään romanttisia pastellisävyjä, kirkkaita kesävärejä ja merellisiä sinisiä. Moda elää näiden värien mukana.

Huomasitte varmaan, että i-cord ín eli tuubinauhan teko oli kuvattu sivulla 15. Sillä saa tosi huolitellun ja viimeistellyn pääntien reunan. V-aukon kärjessä laitoin nauhat päällekkäin ja pyöritin liitoskohdan ympärille siististi lankaa. Ohuemmasta langasta neulottuna i-cordin voisi solmia rusetiksi.

Modassa alkoi uusi sarja erilaisten neuletekniikoiden tarkemmasta kuvaamisesta ja selvittämisestä. Tässä ensimmäisessä osassa paneudutaan pidennetyn silmukan neulomiseen. Huomasin sitä tehdessäni, että minulla on ihan oma tapani neuloa se. Eipä siihen taida olla yhtä virallista tapaa, sillä jokainen varmaan keksii omat näppärät niksinsä. Opi tekniikka -jutun pidennetyn silmukan tekotavan Irja Mäkinen on valinnut monen maailmalla esiintyvän tavan joukosta. Sen suomalaisen tavan!


Jatkan juttuani muilla Modasta napsimillani kuvilla, kunhan tästä kerkeän...eli näkemisiin!

Hyviä neulomishetkiä!

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

 

Hyvää Joulua!


Hyvää Ja Rauhallista Joulua kaikille!

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

 

Kirjoneuleiset lapaset!

Löysin etsimäni, eli jo viime viikolla(?) HeSarista repäsemäni kivan artikkelin. Ehkä tekin huomasitte sen?

Jussi Niemeläisen kirjoittama juttu koski Latviassa olleen Nato-kokouksen vieraiden tervetuliaislahjoja.
Tosi hauskasti oli keksitty antaa heille käsinkudotut kirjoneuleiset lapaset, sillä ne kuuluvat tärkeänä osana Latvian kulttuuria. Niitä on neulottu jo ammoisista ajoista lähtien ja kuvioita, joilla on omat merkityksensä, on satoja. Latvialaisten perinteinen ukkoristi muistuttaa liikaa hakaristiä ja jätettiin sen takia pois ja vältyttäisiin samalla kielteisistä ajatuksista.
Jotta 4 500 lapasparia saatiin 268 vapaaehtoisen neulojan voimin tehtyä, piti 38 lammasta keriä ja 383 kiloa lankaa kehrätä.

Mielestäni kirjoneuleiset lapaset ovat upean kauniita ja uskomattomia kädentaidon näytteitä. Niissä kuviot ja rakenne lomittuvat nerokkaalla ja ällistyttävällä tavalla. Tuskinpa TV:tä voi katsella niitä tehdessä, muutenhan "punainen lanka" katkeaa. Tai miten on?

Olen muinoin saanut yhdet punavalkoiset kirjolapaset joissa on päällä tähtikuvioita.
Kuvion perinteellisyydestä en tiedä, mutta kauniit ne joka tapauksessa ovat. Hauskaa, kun lapaset ovat taas niin suosittuja ja trendikkäitä. Jos ei itse jaksa tai osaa neuloa niitä niin ainahan voi yksiväriseen lapaseen kirjoa päälle jotakin hauskaa ja omaperäistä.

Ehkä teillä on joululahjaprojekteissa kirjolapasia? Olen varma että niiden saaja on ainakin onnellinen ja osaa arvostaa lahjaa.
Hyvää joulunalus aikaa ja ottakaa iisisti!

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

 

Tampereella oltiin!

Terveisiä Tampereelta!
Olin Kädentaidot-messuilla töissä 2 päivää. Niistähän on jo aikaa, ettei sieltä toipumiseen nyt ihan näin kauan mennyt. Messuilla oli tosi mukavaa kun sai tavata asiastaan kiinnostuneita käsityön harrastajia, niitä oikeita immeisiä. Kivaa kun tapasi blogituttujakin! Terkkuja vaan! Mitä piditte messuista? Löytyikö kivoja uusia juttuja? Näittekö tuttuja?

Heti messujen jälkeen työt ovat täyttäneet mieleni niin ettei blogille ole ole ollut asiaa, kun vasta nyt. Modan 1/07 mallistokuvaus on purkissa ja vielä on vähän aikaa tehdä viimeisiä tekstejä ja tuotekuvia. Näin se vaan on, että ei tässäkään duunissa kiireltä välty. Ainahan sitä tietenkin voi mennä itseensä ja miettiä tuliko aloitettua liian myöhään? Koskaan ei voi olla liian tyytyväinen työhönsä , sillä se tyrehdyttäis "luovuuden"...näin olen lukenut. Onhan siinä vinha perä, sillä moni hyvä juttu vois jäädä toteuttamatta, jos olis hätäinen ja tyytyis vähempään. Ennen sitä oli ehdottomampi ja tuumas ettei voi muuttaa suunnitelmiaan ja mielipidettään, sillä se voisi luoda kuvan päättämättömyydestä! Nyt rakennan, ajoittaisesta kiireestä huolimatta, asioita rauhassa ja osaan nautiskella suunnittelun ja valinnan "vapaudesta".

Keväälle 2007 on tosiaan tulossa kivoja uusia lankoja ja värejä!
Vuoden ensimmäisessä Modassa paneudun talven- ja alkukevään malleihin ja värimaailmaan ja seuraavissa numeroissa, luonnon heräämisen myötä, varmaankin värit ovat sieltä keväisemmästä päästä.
Näistä vielä puhutaan, iloisella ja positiivisella mielellä!

This page is powered by Blogger. Isn't yours?