keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

 

Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Hyvää Uutta Vuotta 2007!
Vuosi 2007 alkoi minulla ihan niinkuin pitikin. Moda 1/07 kolahti postiluukusta eilen, eli 2.1.2007. Olen ihan normaalisti lehden postituslistalla, jotta sen ilmestymistä kotiin voi vähän seurailla. Tämän Modan kohdalla lehti oli kaupoissa harmittavasti ennen tilaajia, siitä yksinkertaisesta syystä että painon pojat olivat Joulun takia olleet ahkeria ja pistäneet lehdet eteenpäin heti niiden "kuivuttua". Posti taas toimii sovittujen aikataulujen mukaisesti, eikä voi aikaistaa lähetyksiään. Ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin Postilla on oma alueellinen tärkeysjärjestyksensä lähetyksilleen, joten loppupeleissä lehti ei tule jokaiselle samana päivänä. Modan tilaajille tämä oli harmin paikka, tiedän itse kuinka malttamattomasti lehteä odotan.
Modan toimitus on tietysti tosi pahoillaan asiasta!

Napsin lehdestä monta kuvaa, mutta valitsin kuitenkin tämän kansikuvan.
Keväiset trendineuleet (s.12-15) ovat näin "talven" keskellä hillityistä maanläheisistä väreistä, joita sopivasti terästävät musta ja valkoinen.
Trendiennusteiden mukaan kesällä tullaan menneiden villien vuosien jälkeen näkemään rauhallisempaa ja hillitympää väri- ja kuviomaailmaa. Tästä maailmasta alkoi Modan vuosi 2007.
Näiden neutraalien värien rinnalla tullaan myöhemmin näkemään romanttisia pastellisävyjä, kirkkaita kesävärejä ja merellisiä sinisiä. Moda elää näiden värien mukana.

Huomasitte varmaan, että i-cord ín eli tuubinauhan teko oli kuvattu sivulla 15. Sillä saa tosi huolitellun ja viimeistellyn pääntien reunan. V-aukon kärjessä laitoin nauhat päällekkäin ja pyöritin liitoskohdan ympärille siististi lankaa. Ohuemmasta langasta neulottuna i-cordin voisi solmia rusetiksi.

Modassa alkoi uusi sarja erilaisten neuletekniikoiden tarkemmasta kuvaamisesta ja selvittämisestä. Tässä ensimmäisessä osassa paneudutaan pidennetyn silmukan neulomiseen. Huomasin sitä tehdessäni, että minulla on ihan oma tapani neuloa se. Eipä siihen taida olla yhtä virallista tapaa, sillä jokainen varmaan keksii omat näppärät niksinsä. Opi tekniikka -jutun pidennetyn silmukan tekotavan Irja Mäkinen on valinnut monen maailmalla esiintyvän tavan joukosta. Sen suomalaisen tavan!


Jatkan juttuani muilla Modasta napsimillani kuvilla, kunhan tästä kerkeän...eli näkemisiin!

Hyviä neulomishetkiä!

Comments:
Joo, i-cordeista saa vaikka mitä hauskaa huolittelua ja koristetta, ite käytin sitä kun tein pipo-ohjetta Ullaan. Tuolla tuotos: http://www.ullaneule.net/0106/ohjeet_rusettipipo.html . Kiva moda tuli, monta ihanaa ohjetta!
 
moi gehenna,
hauskan näköinen sinun piposi ja siinä on raikkaat värit. Jatka samaa tahtia! Onko siinä joku "mielenkiintoisempi" lanka tai tekeekö kuva tepposet? Taidankin käydä sivuillasi, sieltä se varmaan selviää.
 
Kiitoksia! Enkä muuten laittanut siihen huiviin hapsuja sittenkään. Se meni lahjaksi jouluna veljen vaimolle, joka tykkäsi kovasti! Tuo rusettipipo on vanhaa hiukan paksumpaa Novitan Woolia, joka oli sitä kunnon pehmoista pitkäkuituista merinovillaa. Novitan langoissa on helmiä, sääli että peruslangat ovat hieman menettäneet parasta laatuaan viime vuosina. Kevään uutuuksia odotellessa...
 
Eikö nyt voisi käyttää suomenkielistä nimeä kun se kerran on! Miinukset lehdelle kun otetaan kritiikittömästi amerikan lyhenteitä joita ilman ihan hyvin pärjää.
 
Ai niin, ja toinen juttu. Ihmettelin pesukarhunsilmiä. Se on niiiin vanha juttu, ja vaalealle mallille tosi epäedullinen. Kun taitavasti meikattuna hän olisi nätti!
 
moi juuli,
tarkoitit varmaan just i-cordia, joka muuten Modan otsikossa oli suomennettu tuubinauhaksi. Minusta käännös kuvaa hyvin sitä. Onko sinulla jokin muu käännös sille? Se tästä monikielisyydestä oli hyötyä että nyt kaikki tietävät että on kyse yhdestä ja samasta nauhasta.
 
moi taas juuli,
niistä kannen mallitytön meikeistä. Modan kannen valinnan tekee aina isompi raati. Mutta jeps, tytöllä on kyllä vähän liian kovat kajalit luomissa. Kerron toimitukselle mielipiteesi, joka oli tosi rakentava ja tärkeä kuulla.
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?