tiistaina, tammikuuta 30, 2007

 

Värien voima

Nyt sitten oli pakko päivittää parannetut blogisivut, muuten en olisi päässyt kirjoittamaan. Pientä jännitystä se minulle aiheutti...ettei vaan tulis mokattua ja annettua mitään vääränlaisia tietoja. Olen ehkä tiedotteiden pelottama ja luulen saavani tavallisimmistakin toimenpiteistä koneeseeni matoja, mörköjä ja pöpöjä. Tässä sitä nyt kuitenkin kirjoitellaan, joten päivitys on onnistunut.

Modan (1/07) sivuilla 74-75 on Asusta Väreillä-sarjan ensimmäinen osa. Sen tarkoitus on auttaa lukijaa ja antaa vinkkejä ja inspiraatiota asusteiden väreihin ja samalla kertoa hieman itse väreistä.
Värien maailma on ihmeellinen. Monikaan ei tule ajatelleeksi kuinka paljon ne vaikuttavat meihin itseemme ja myös kanssaihmisiimme. Sarjaa tehdessäni olen syventynyt värien parantavaan maailmaan ja oppinut paljon uutta.

Muistan muinoin ihmetelleeni , kun eräs nainen kesken neuvottelun lähti vaihtamaan päälleen toisenvärisen neuleen, jotta hän saisi itseensä uutta energiaa. Nyt ei asia tunnu ollenkaan hassulta. Kyllä maalaisjärkikin sanoo, että olo on ihan erilainen esim. punaisessa kuin mustassa vaatteessa. Yleensä kuitenkin ihmisen mieliala valitsee vaatteen värin. Väsyneenä ja masentuneena ei käteen osu ensimmäisenä punainen vaate.
Itse olen suurimman osan vuodesta laiska ja tylsä mustan käyttäjä. Sitä on kuitenkin ajoittain tarve piristää kirkkailla asusteilla. Kesällä värit muuttuvat minulla, kuin myös suurimmalla osalla Suomen kansaa.

Sininen väri on hyvä vaatetuksen perusväri. Nyt siihen yhdistetään muodikkaasti kirkasta vihreää, keltaista tai punaista. Sininen taipuu hyvin klassisiin ja ajattomiin yhdistelmiin, valkoiseen ja beigeen.
Oikein kirkkaan sinisen vastaväri on oranssi ja tummansinisessä se (ison värikiekon mukaan) lähenee jo keltaista.

Seuraavassa numerossa on käsittelyssä ruskean eri sävyt eli muodikkaat luonnonvärit!

Onko teillä joku mieliväri? Vaikuttaako väri teihin? Oliko edellinen sininen ärsyttävä?


keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

 

Kevään merkit

Aika vierähti sukkelaan sitten viime postauksen. Välissä on hoidettu Moda 2/07:n neuleiden kuvaukset. Kuvaus meni ihan kivasti, mutta sen jälkipyykki oli vähän tuskaista. Rekvisiittakamojen setviminen oikeisiin osoitteisiin vaati jo pientä salapoliisityötä. Irrotetut laput teki vaateläjästä mielenkiintoisen. No, asiaan tuli selvyys viimeistään kuitteja tutkimalla. Olohuoneen lattian pinta-alaa toivoisi olevan enemmän tätä shouvia varten. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt jutut vaatii tekstitystä, joten eikun kirjoittamaan.

Luin ylhäällä olevan malli 4:n kuvatekstiä (s. 12). Huomaattehan (vaikka näkyyhän se ohjeessa) että sen alareunaa kiertää pylväistä virkattu nauha, joka koristaa ja tukevoittaa sitä. Siihen voi pujottaa koristeeksi esim. soljen ( tai vaikka parikin) tai jonkun korun. Silloin se muuttuu vähän "arvokkaamman" näköiseksi. Kokeilin nimittäin sitä.

Huomasin että sliparin rinnassa olevan kukan langaksi on laitettu virheellisesti Tennessee. Olen virkannut kukan Kotiväestä (koukku 2). Tenneseestä tehden siitä tulee vaan vähän isompi. Terälehtien reunassa olevan mustan langan kanssa tein vähän extra näperrystä sillä puolitin sliparin Marine-lankaa, jotta sain jäljen tarpeeksi kevyeksi ja kauniiksi. Kuten huomaatte vyötärölle solmittu neulevyö antaa asuun ripauksen naisellisuutta ja vähän vaihtelua ja uutta ilmettä.

Oikealla sivulla (malli 5, s.13) oleva pystyraidallinen pusero tulee kätevästi yhdestä kappaleesta. Mallineuloksen tekemisessä pitää olla alussa tarkkana ettei mene sekaisin mikä on se puseron päälipuoli ja nurjapuoli. Itsekin menin välillä sekaisin mallitilkkua tehdessä. Kun jyvälle pääsee on neulos ihan helppo ja nopeasti neulottava. Muuten, sekä nurja- että oikea puoli ovat kumpikin ihan hauskan näköisiä, joten voit työn edetessä miettiä kumpaa puserossa käytät.

Tuubinauhasta, eli ulkomaalaisittain i-cordista oli kommenteissa vähän keskustelua. Onko teillä muita käännöksiä nauhalle?

Valoa kohti mennään, tänään oli koko päivän sininen taivas!!
Hyviä hetkiä kevätneuleiden merkeissä.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

 

Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Hyvää Uutta Vuotta 2007!
Vuosi 2007 alkoi minulla ihan niinkuin pitikin. Moda 1/07 kolahti postiluukusta eilen, eli 2.1.2007. Olen ihan normaalisti lehden postituslistalla, jotta sen ilmestymistä kotiin voi vähän seurailla. Tämän Modan kohdalla lehti oli kaupoissa harmittavasti ennen tilaajia, siitä yksinkertaisesta syystä että painon pojat olivat Joulun takia olleet ahkeria ja pistäneet lehdet eteenpäin heti niiden "kuivuttua". Posti taas toimii sovittujen aikataulujen mukaisesti, eikä voi aikaistaa lähetyksiään. Ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin Postilla on oma alueellinen tärkeysjärjestyksensä lähetyksilleen, joten loppupeleissä lehti ei tule jokaiselle samana päivänä. Modan tilaajille tämä oli harmin paikka, tiedän itse kuinka malttamattomasti lehteä odotan.
Modan toimitus on tietysti tosi pahoillaan asiasta!

Napsin lehdestä monta kuvaa, mutta valitsin kuitenkin tämän kansikuvan.
Keväiset trendineuleet (s.12-15) ovat näin "talven" keskellä hillityistä maanläheisistä väreistä, joita sopivasti terästävät musta ja valkoinen.
Trendiennusteiden mukaan kesällä tullaan menneiden villien vuosien jälkeen näkemään rauhallisempaa ja hillitympää väri- ja kuviomaailmaa. Tästä maailmasta alkoi Modan vuosi 2007.
Näiden neutraalien värien rinnalla tullaan myöhemmin näkemään romanttisia pastellisävyjä, kirkkaita kesävärejä ja merellisiä sinisiä. Moda elää näiden värien mukana.

Huomasitte varmaan, että i-cord ín eli tuubinauhan teko oli kuvattu sivulla 15. Sillä saa tosi huolitellun ja viimeistellyn pääntien reunan. V-aukon kärjessä laitoin nauhat päällekkäin ja pyöritin liitoskohdan ympärille siististi lankaa. Ohuemmasta langasta neulottuna i-cordin voisi solmia rusetiksi.

Modassa alkoi uusi sarja erilaisten neuletekniikoiden tarkemmasta kuvaamisesta ja selvittämisestä. Tässä ensimmäisessä osassa paneudutaan pidennetyn silmukan neulomiseen. Huomasin sitä tehdessäni, että minulla on ihan oma tapani neuloa se. Eipä siihen taida olla yhtä virallista tapaa, sillä jokainen varmaan keksii omat näppärät niksinsä. Opi tekniikka -jutun pidennetyn silmukan tekotavan Irja Mäkinen on valinnut monen maailmalla esiintyvän tavan joukosta. Sen suomalaisen tavan!


Jatkan juttuani muilla Modasta napsimillani kuvilla, kunhan tästä kerkeän...eli näkemisiin!

Hyviä neulomishetkiä!

This page is powered by Blogger. Isn't yours?