perjantaina, lokakuuta 06, 2006

 

Terveisiä Roomasta



Kävin viime viikonloppuna Modan kaavavaatteita suunnittelevan Stina Sjöblomin kanssa paahteisessa Roomassa inspiraatio- ja ideamatkalla. Helteen keskellä kaupat pullottivat syksyn ja talven muotia. Oli ihania neuleita, sekä paksuja että ohuita, pitkiä että pätkiä, istuvia että lörtsyjä, värikkäitä että mustia. Matka oli ihan antoisa!

Italia on perinteisesti ollut aina kuuluisa lanka- ja neulemaa, mutta kehräämöteollisuudella on ollut vaikeaa jo vuosia. Osa on joutunut lopettamaan , sillä tuotannon siirtyminen halpamaihin on vaikuttanut liikaa kannattavuuteen. Brato on Italian teollisten neuleiden valmistusalue ja siellä monet firmat yhteistyössä valmistavat edelleen maailman kauneimmat ja huolitelluimmat neuleet. Käsityölankojen kehrääjänä Italia on aina ollut kärjessä, sillä ideat ja värit ovat heidän valttikorttinsa. Teollisuuteen kehrättävät langat tuovat kuitenkin enemmän tuottavuutta ja täyttävät tehtaiden kapasiteettia, joten käsityölangat eivät täysin pysty pelastamaan heitä ahdingosta. Onneksi lankoja edelleen tehdään ja moni suomalainen lähtee joka sesonki pyhiinvaellusmatkalle Firenzeen Pitti Filati-lankamessuille. Siellä olen minäkin muinoin käynyt ahkerasti, nykyään harvemmin.

Laukkukaupan ikkunasta otetussa kuvassa on hauska neulottu laukku. Siitä vaan ideoimaan ja puikot heilumaan. Muutenkin käsintehtyjä erilaisia laukkuja oli edelleen paljon. Huomio laukun hinta,32 e, arvossaan olevaa käsityötä.

P.S.

*Huomasin esse-lehdessä äiti Teresa-peiton tapasen Unicef-nuken kampanjan. Mallina on hauska neulottu pupu, joka on Anu Harkin Puikoissa kirjasta. Lisää tietoa kampanjasta saa mia.granqvist@unicef.fi tai 09-584501. Espoossa Unicef-nukkien adoptointitilaisuudet ovat:
su 8.10. lastenviikon perhepäivänä Espoon kulttuurikeskuksessa ja su.24.10. Sellosalin lämpiössä. Apupupun ohjeet on www.redcross.fi/jankohtaista/uutiset/fi_fi/apupupu/

*Yhteishyvässä10/2006 on hyvä ja hyödyllinen artikkeli "Helli neulettasi", jossa annetaan kunnon ohjeita neuleen huoltamiseen. Se on harmittava paikka jos sörssii ja pilaa hienon itsetehdyn neuleen väärällä pesutavalla.

*HeSarissa 6.10 D 2 Koti&tyyli sivulla on Kaari Utriosta ja hänen käsityöelämästään aivan ihana juttu. Harrastuksesta hän on joutunut kauhukseen luopumaan, sillä se ja kirjoittaminen rasittivat ranteita liikaa. Lukekaa juttu, jos Hesari on ulottuvilla.

Eikun vaan hauskaa viikonloppua ja antoisia neulehetkiä!

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?