torstaina, syyskuuta 28, 2006

 

pyöreitä muotoja

Puhuin kesällä virkkaamastani jättipannulapusta, joka on nyt löytänyt paikkansa lattialta keinutuolin alusmattona. Se siis tuli viimeinkin valmiiksi tässä menneinä viikonloppuina maalla käydessäni. Hauskaa sitä oli tehdä, mutta viimeisien pitkien kerrosten piina oli rassaavaa kun langat kävi vähenemään. Design tuli vähän niinkuin pakon sanelemana. Tein virkkaamisen hurmassa vielä pojalleni Rovaniemelle suorakaiteen muotoisen pienemmän version, halusi hän sitä tai ei.
Pidän yllä olevaa meduusamaista (=kuvassa matto on pyöreän tuolin päällä) kuvaa tietokoneeni alkukuvana ja aina vaan siitä tulee tikkataulu mieleen. Napakymppiin vaan osuma!

Työssäni neulesuunnittelun tarkoitus on olla enemmän täsmäammuntaa, kuin nämä kesätöiden irrottelut ovat.
Moda5/06 malleja tehdessäni oli mielessäni toimituksen pyyntö saada aikuiselle naiselle eri käyttöön sopivia neuleita. Novitan käytettävissä olevat langat olivat paksun ja ohuen, pörröisen ja sileän, yksivärisen ja monivärisen väliltä. Väreiksi valikoitui hienot syksyiset petroolin, luumun, vihreän ja oranssin sävyt. Vanhat tutut laadut saivat piristystä uusista laaduista. Sivuilla 14-17 olevan artikkelin neuleiden käyttötarkoituksten moninaisuutta koottiin yhteen valikoimalla e.m. yhteensopiva väriskaala ja yhtenäinen kuvaustyyli. Kuvaus on tehty studiossa, niin että neuleet ovat pääosassa. Neulekuvaus onkin oma taiteen lajinsa, sillä kuvan täytyy toimia samalla työkuvana neulojille. Hyvä kuva tukee neuleohjetta ja päinvastoin. Modan kuvaajat ovat harjaantuneita neuleiden kuvaajia ja osaavat heti jopa huomauttaa, jos vaikka hiha kiertää rumasti mallin päällä. Minä sitten kipitän oikomaan sen. Joskus malleja varmaan hermostuttaa ainainen oikominen. Mutta on pyrittävä viimeisteltyyn lopputulokseen, ei siinä mutinat auta, jos niitä nyt kuuluisi.
Myös minä odotan aina uutta lehteä kun kuuta nousevaa, vaikka olenkin sen sisällön nähnyt jo entuudestaan. Se painetun tuotteen, siis lehden, lumo on mahtava! Eikö vaan?

Comments:
Matosta tuli kiva! Kun kerroit siitä ensimmäinen kerran, en ihan osannut kuvitella sitä. Nyt ihmettelen miten paljon lankaa sulla oikein oli, kun teit tämän ja vielä toisenkin! Minkä kokoisella koukulla muuten?
 
Moda on kehittynyt viime aikoina riemastuttvaan suuntaan. Aina ei löydy yhtä varsinaista mallia, jonka haluaisin toteuttaa, mutta meininki on innostava ja riemukas. Lehtiin on kiva palata kuukausienkin päästä, kun hakee ideoita.
 
Hyvä että kiinnitätte huomiota neulekuvauksiin! Neulekuva ei pelkästään tue ohjetta, vaan se toimii myös inspiraation lähteenä, kun pähkäilee, että mitäköhän seuraavaksi. Suuri plussa on se, että minikuva löytyy myös heti ohjeen alusta. Useasti kuitenkin tulee vilkuiltua isoa kuvaa, jos pitää varmistaa, että on ymmärtänyt ohjeen oikein. Ja pliis, kieltäkää malleja kiemurtelemasta kuvausten aikana... Joskus on ollut vaikea ottaa tolkkua neulemallista, kun malli on vääntynyt sellaiseen asentoon, että neule on jäänyt sivuosaan. Ruusu kuitenkin Modalle, että otatte nämä asiat huomioon - niin paljon on ollut hyviä (ja hyvin kuvattuja) neulemalleja, etten ikinä ole ehtinyt tehdä edellisiä loppuun ennen uuden lehden ilmestymistä :)

Elina
 
hei juuli,
suunnittelutyöstä mulle jää jämälankoja aika paljon, tais olla vajaa muovipussillinen. Niitä oli useimmiten vain kerä per väri, joten design on sen mukainen. Siihen toiseen pikkumattoon laitoin enimmäkseen vähän murretumpia värejä ja pakosta vähän kirkkaita. Nyt Maxi-langat ovat finito. Tykkäsin siitä, se oli sopivan paksua ja jälkeä syntyi nopeasti, koukku oli size 4(6 m.m)just niinkuin siinä lukee.
 
hei typy, kiva kuulla mukavat kommenttisi. Eilen just oltiin Modan kanssa pitämässä ideapalaveria ens vuotta ajtellen. Kaikkea kivaa on taas tulossa.Koko Modan toimitusporukka on täysillä mukana kehittämässä lehteä. Arvaa vaan kerronko kommenttisi Modaan. Sehän antaa entistä enemmän puhtia koko tiimille.Kiitos siitä vielä.
 
moi Elina, minusta myös pikkukuvat ohjeen alussa ovat hyvä idea, silloin ohje löytyy silmäyksellä. Mitä pidät alussa olevasta kuvakooste aukeamasta?
Modan ulkomaisen materiaalin kuvaustapaan ei voi tieteskään enää vaikuttaa, mutta toimitus ottaa kyllä huomioon sen niitä valikoidessaan.
Hyviä neulomishetkiä !
 
Terve,

Se kokoamisaukeama lehden alussa on kertakaikkiaan loistava! Enää ei tarvi selata koko lehteä läpi, kun suuunnittelee uutta neuletta :) Tosin silloin, kun olen saanut uuden Modan käsiini, hyppään sen aukeaman yli, kosken halua pilata jännitystä tulevilta sivuilta ;)

Elina

Ps. Neulepyyntö: olisi kiva saada sellainen neule, joka neulotaan hihasta hihaan, jossa on "normaali" kaulus ja jossa lankana olisi 7 veljestä tai vastaava paksuus. Toivoo eräs, joka ei pidä olkapään rumista ja paksuista saumoista eikä siitä työvaiheesta, kun kappaleet pitää saada toisiinsa kiinni... Ja kiitos vielä, että lehtenne kokeilee rohkeasti erilaisia neuletyylejä (korinpunonta, hihasta hihaan, hihallinen poncho jne.)!
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?