torstaina, toukokuuta 18, 2006

 

Boleron aika



Hei taas kaikki neulomisfreekit, joihin muuten myös minä kuulun.

En malta olla kertomatta vähäisen kuvan pikkuboleron syntyhistoriasta. Syy siihen on kun tulin tässä miettineeksi eroaako neulesuunnittelu jotenkin tuotesuunnittelijan työstä. Yleensä kännykän suunnittelemisen ymmäretään olevan tuotesuunnittelua, eli kapulan esteettistä ja järkevää muodon hakemista. Vaatesuunnittelukin on muuttunut vähitellen vaatteen muotoiluksi ehkä osaksi sen takia kun vatesuunnittelijat valmistuvat Taideteollisen Korkeakoulun muotoilun osastolta (ainakin 2004).

Kuvan boleroa (Moda no/4 malli 12) virkatessani hain sille tosissani juuri sitä oikeaa ja kaunista muotoa ja ulkonäköä, ihan samalla tavalla kuin tuotesuunnittelija kännykkää miettiessään. Suurin ero on se, että neulesuunnittelijan työketju alkaa materiaalista eli langasta, josta sitten muokataan se kuuluisa muoto ja ulkonäkö. Lopputulemasta on mielipiteitä yhtäpaljon, kuin on kuluttajia (ja suunnittelijoita).

Boleron etukappaleen teko aloitetaan poikkeuksellisesti hihanaukon reunasta ja lisäysten ansiosta se aukeaa kuin viuhka etureunaa kohden. Muodon yhdistäminen virkkauskuvioon oli ihan mielenkiitoista ja hauskaa. Lanka oli onneksi paksuhkoa ja aikaa oli tarpeeksi kokeiluille. Bolero valmistui lopulta nopeasti ja siitä tuli yllättävän kevyt ja mukava päällä. Jos haluaa vähän lisää pituutta siihen voi jatkaa resorireunan neulomista. Kaulus voi kylläkin lopulta taittua shaalikauluksen tapaan, mutta sehän ei ole haitaksi. Onneksi Teillä Modan lukijoilla on apuna Irja Mäkisen hyvät ohjeet.

Hyviä neulomishetkiä toivotellen!


Comments:
Ihana bolero! Menee ehdottomasti toteutettavien listalle.
PÄIVI
 
Tässä on samaa mallikkuutta kuin 50-luvun neuleissa. Kiva kun 80-luvun laatikkomallit alkaa olla historiaa, ne eivät kunnioita kenenkään muotoja.
Saako lehteä vielä heinäkuussa että minäkin pääsen boleroa tekemään?
 
Tuo boleron ohje oli yksi lehden helmistä kiitos siitä.

Pienenä kommenttina tuotesuunnittelijoiden työkaverilta: kyllä se materiaaleista lähtee aika paljon myös kännybusineksessä, toki tekniikka ja varsinkin käytettävyys ovat avainasemassa myös...
 
Selatessani uusinta Modaa ensimmäistä kertaa, tämä oli se malli joka pisti eniten silmään ja ajattelin että tuo on pakko saada! Sinä se osaatkin suunnitella aina niin ihania malleja! Mukavaa on myös sekin, että osa malleista on toteutettu kotimaisista langoista. Suosimme siinä samalla suomalaista. :)
 
Minulla odottaa kasaamista Tahitista tehdyt osat. Oli tosi ihana malli toteuttaa, mutta välissä piti tehdä päiväkodin aikuisten lahjat valmiiksi. Kiitos siis ihanasta mallista ja Irjalle hyvistä ohjeista, en Irjaa tunne, mutta samassa kunnassa asutaan.
 
moi Katja,
Kiitos ystävällisistä sanoista ja kommentistasi. Jeps kyllä vaan kännykän suunnittelu lähtee ja tuote rakentuu käytettävistä materiaaleista. Langasta "rakentuminen" on himppu erilaista tuotesuunnittelua. Arvostan kännyköiden suunnittelijoita. Alan taiteelliset ja kaupalliset paineet ja vaatimukset ovat globaalisti erilaisia verrattuna neulesuunnitteluun.
 
moi juuli,
todellakin bolerossa on häivähdys 50-lukua. Tämä Moda no 3 on lehtikaupoissa noin kuukauden. Heinäkuun alussa ilmestyy Moda no 4, eli se on myynnissä heinäkuussa.
 
Heip! Olen tehnyt tuon boleron luonnonvalkoisesta Samoksesta. Se oli päälläni siskoni valmistujaisissa ja melkein kaikki vieraat tuijottivat sitä ihaillen. Hieno malli, lisää tälläisiä:)!
 
selena moi,
olipa kiva kuulla että sait huomiota bolerollasi. Sinä sen ansaitsitkin, kädentaidoillasi.
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?