torstaina, huhtikuuta 06, 2006

 

Piirtämisen ihanuus!


Minulle neulominen on kivaa, mutta myös piirtäminen.
Kun piirsin MODA no 4/06:een tulevia malliluonnoksia ajattelin miksen voisi kertoa blogilissani tästäkin työhöni liittyvästä osasta. Niitä piirtämiäni luonnoksia esittelen myöhemmin. Kaivoin kuvassa olevat luonnokset "ylimääräiset mallit" varastostani. Näitä käyttämättömiä luonnoksia kertyy paljon, sillä mallipalavereihin teen toimitustiimille runsaasti valinnanvaraa.
Suunnittelutyön, eli tilkkukokeilujen ja mallihahmotelmien jälkeen on piirtäminen suunnitteluprosessin viimeinen vaihe. Neulemallien piirtäminen on välillä helpompaa ja joskus vaikeampaa. Nautin piirtämisestä ja sen takia piirustustyylini tietoisesti vaihtelee. Lopputulos on sen mukainen miten kynä kulkee ja työ sujuu. Vaihtelevalla tyylilläni myös ajattelen, että toimituksessa luonnoksiani on hauskempi katsella kun tyyli olisi aina sama. Vapaa-aikana ei tule pahemmin piirrettyä, joten täytyy nauttia siitä työn puitteissa. Luonnoksiin liitettävät neuletilkut selittävät enemmän kuin tuhat sanaa, joten ne ovat tärkeässä osassa.
Jokaisella piirtäjällä on oma mielivälineensä. Minun käsialaani sopii parhaiten pehmeä lyijy, jolla saa lennokasta ja sujuvaa jälkeä. En osaa tehdä pientä näperrystä vaikka välillä yritänkin. Kaikkea pitää silti kokeilla. Sama koskee kaikkea käsillä tekemistä. On hyvä yrittää niin tietää mikä tekeminen on sitä ominta. Neulomisessa joku tykkää haastavista pitsitöistä ja toinen sileimmistä pinnoista.
Tehkää sitä mistä tykkäätte!

Comments:
Nuo oikeanpuoleisimmat, vaaleanpunainen ylempänä ja harmaa alempana ovat ihania, sääli jos ne jäävät pelkästään pöytälaatikkoon. Niissä molemmissa on hauska juju ja jujut ovat niitä asioita jotka pitävät neulomisprosessissa inspiraatiota yllä :) Ainakin minulla.
 
Moi mimmu,
kiitos kommentistasi.
Ei toimituksenkaan työ ole helppoa, sillä aina on tehtävä monista luonnosvaihtoehdoista vaikeita ja raadollisia valintoja. Silloin auttamatta hyviäkin malleja tippuu pois. Syyhän on minun, kun teen liikaa vaihtoehtoja. Minkäs teet, kun niiden tekeminen on niin hauskaa.
Hyvää viikonloppua sinulle!
 
Olipa mielenkiintoista! Olisi kiva lukea kokonainen juttu siitä, miten neule syntyy kaikkine työvaiheineen ideasta valmiiksi malliksi. Kirjoitusidea Modaan??
 
Hienoja piirroksia! Yhdyn täysin Mimmun mielipiteeseen, erityisesti nauhasomisteinen neule vaikutti kiinnostavalta, tekisi mieli kokeilla.
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?