perjantaina, huhtikuuta 14, 2006

 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Pitkäperjantain Helsingin ja Sanomissa ( s. C1) oli vaikuttava artikkeli otsikolla "taide auttaa surutyössä yli ajan ja etäisyyksien". Siinä parantavana voimana oli enimmäkseen musikki ja kuvataide.
Neulomisen terapeuttinen vaikutus on myös sama. En tarkoita, että neulojat olisivat terapian tarpeessa vaan että neulominen on heille mielihyvää antavaa, enemmänkin ehkäisevää mielenterveystyötä. Tämä asia ei ole minun oma älynväläykseni, vaan ihan ammatti-ihmisten jakamaa tietoa. Neulominen suo kiireiselle perheenäidille omaa aikaa ja mahdollisuuden olla omissa ajatuksissa ja silti olla läsnä. Sen takia se onkin mitä ihmisystävällinen harrastus, paras kaikista. Eikö yleensä ihmisten pidä lähteä ulos "harrastamaan"?. Itse olen parantanut mieleterveyttäni neulomalla kuvassa olevaa langanjämäraidoitusta. Pusero on vanha, mutta en ole raaskinut kierrättää sitä. Varmaan sen tekemisestä on jäänyt mukavia, terapeuttisia "uutta luovia" muistoja. Puseron mallia pitäisi vähän tuunata, että voisin pitää sitä.

Neulominen on kuin pistäisi rahaa pankkiin, korot vain ovat paremmat.
Siis neulokaa ja nauttikaa, mämmin syönnin lomassa.
Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Comments:
Neulomisen ja muidenkin käsitöiden terapeuttinen vaikutus voi olla uskomaton. Käsillä tekemisessä on niin monia osa-alueita, joista saa monenlaista tyydytystä ja mielihyvää. Viisaammat ovat onneksi tätä asiaa fiksummin ja monipuolisemmin tiivistäneetkin.

Itselleni oli erityisen tärkeää saada "edes jotakin näkyvää" aikaiseksi silloin kun omat melko peräkkäin syntyneet lapset olivat vielä pienempiä. Ristipistotyöt olivat yhdessä vaiheessa parasta mielenterveystyötä itselleni, kun sain sen yhdenkin langan pisteltyä - ja vähitellen työ sitten valmistui.
Käyttövaatteiden ompeleminen omille lapsille tuotti myöskin suunnatonta tyydytystä ja iloa.

Hyvää pääsiäistä!!
 
Värjäilen täällä juuri lankoja - eli "terapoin" itseäni. Työssäni harvoin saan konkreettista aikaan, joten käsityöt ovat ehdoton välttämättömyys!
 
Hyvää pääsiäistä täältäkin! Minulle on tärkeää, että voin valita kotona jonkun muunkin työn, kuin kotityön.
 
Hyvää pääsiäistä! =)
 
Niinpä, itselleni neulominen on terapiaa. Kun joskus tuntuu, että työssä ei saa mitään aikaiseksi niin käsitöissä kättensä jäljen näkee.

Musiikki ja etenkin laulaminen on minulle tärkeitä juttuja. Neuloessa laulaminenkin onnistuu, siis tupla terapiaa.

Tuli tässä mieleen tapaus vuodelta 1988. Olin saanut kesätyöpaikkaani tiedon sisareni kuolemasta. Työtoverini vei minut kaupunkiin töiden jälkeen, ostin fuksian punaisen mekkokankaan ja illalla suruuni ompelin sen mekoksi. Sitä mekkoa en koskaan kyllä pitänyt, mutta se täytti paikkansa surun kanavoijana.

Aurinkoisia kevät päiviä
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?