keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006
Kevyesti keskellä viikkoa
Tänään ulkona ei voi enää olla harmaampaa. Yksi aurinkoinen päivä piristäisi kummasti.
Ei tarvitse kaukaa hakea mistä syystä suomalaiset ovat kukkeimmillaan kesällä?
Toisaalta, jos meillä olisi ainainen kesä osaisimmeko arvostaa sitä samalla tavalla?
Se siitä säästä!
Hypätään heti asiasta viidenteen:
Tieto asioiden, esineiden ja rakennusten historiasta lisää kummasti niiden mielenkiintoa.
Esim. jokin vanha, kuuluisa ja hieno linna herää kummasti henkiin, kun tietää miten siellä elettiin ja pukeuduttiin. Joka aikakautena on seurattu "muotia", porvarit edellä ja kansa perässä.
Tieto esineiden historiasta nostaa myös niiden tunnearvoa. Isoäidiltä peritty kahvikuppi sisältää monta muistoa. Huonoin homma on se, että säilyykö kuppi ehjänä jälkipolville.
Räsymatoissa on historiaa metritolkulla. Ne ovat täynnä käsinkosketeltavia muistoja. Ennen vanhaan vanhoja vaatteita ei viety kirpparille tai hyväntekeväisyyteen, vaan niiden toinen elämä alkoi maton muodossa keittiön lattialla. Maton raidoista voi löytää rakkaan kesäpaidan kuvioita tai lempi yöpuvun raitoja. Ikävä kyllä matto ovat kulutustavaraa, joten niiden historiakaari ei yllä monen sukupolven yli. Olisi suotavaa, että räsymattoja arvostettaisiin enemmän. Samaa toivottiin lokin kommentissakin.
Tämän viikon Nyt-liitteessä (s.6) kerrotaan viidestä taiteilijasta ja mikä heitä kiehtoo käyttämissään raaka-aineissa. Artikkelissa taiteilija Anu Tuominen on kuvattu pannulappuvuoren takana. Hän kerää pyöreitä ja värikkäitä pannulappuja taideteoksensa materiaaliksi. Hänkin arvostaa pienessä pannulapuissa olevaa historiaa. Mahtaa olla komea näky, kun hän asettelee seinälle muutaman sadan pannulapun värikkään kokonaisuuden. Pannulapputeoksia on näemmä ollut esillä ennenkin, sillä Tuominen sanoi huomanneensa, että katsojat etsivät seinältä oman suosikkinsa, oli se sitten koristeellinen tai kärähtänyt.
Näin tässä tuli taas todistettua, että käsityöt ovat kulttuurihistorillisesti taiteellisesti tärkeitä!
Mutta tämän me jo tiesimmekin.
Onko sinulla historiallista tavaraa tallessa?
Onko säästynyt, tai säästyykö jälkipolville mitään?
Ei tarvitse kaukaa hakea mistä syystä suomalaiset ovat kukkeimmillaan kesällä?
Toisaalta, jos meillä olisi ainainen kesä osaisimmeko arvostaa sitä samalla tavalla?
Se siitä säästä!
Hypätään heti asiasta viidenteen:
Tieto asioiden, esineiden ja rakennusten historiasta lisää kummasti niiden mielenkiintoa.
Esim. jokin vanha, kuuluisa ja hieno linna herää kummasti henkiin, kun tietää miten siellä elettiin ja pukeuduttiin. Joka aikakautena on seurattu "muotia", porvarit edellä ja kansa perässä.
Tieto esineiden historiasta nostaa myös niiden tunnearvoa. Isoäidiltä peritty kahvikuppi sisältää monta muistoa. Huonoin homma on se, että säilyykö kuppi ehjänä jälkipolville.
Räsymatoissa on historiaa metritolkulla. Ne ovat täynnä käsinkosketeltavia muistoja. Ennen vanhaan vanhoja vaatteita ei viety kirpparille tai hyväntekeväisyyteen, vaan niiden toinen elämä alkoi maton muodossa keittiön lattialla. Maton raidoista voi löytää rakkaan kesäpaidan kuvioita tai lempi yöpuvun raitoja. Ikävä kyllä matto ovat kulutustavaraa, joten niiden historiakaari ei yllä monen sukupolven yli. Olisi suotavaa, että räsymattoja arvostettaisiin enemmän. Samaa toivottiin lokin kommentissakin.
Tämän viikon Nyt-liitteessä (s.6) kerrotaan viidestä taiteilijasta ja mikä heitä kiehtoo käyttämissään raaka-aineissa. Artikkelissa taiteilija Anu Tuominen on kuvattu pannulappuvuoren takana. Hän kerää pyöreitä ja värikkäitä pannulappuja taideteoksensa materiaaliksi. Hänkin arvostaa pienessä pannulapuissa olevaa historiaa. Mahtaa olla komea näky, kun hän asettelee seinälle muutaman sadan pannulapun värikkään kokonaisuuden. Pannulapputeoksia on näemmä ollut esillä ennenkin, sillä Tuominen sanoi huomanneensa, että katsojat etsivät seinältä oman suosikkinsa, oli se sitten koristeellinen tai kärähtänyt.
Näin tässä tuli taas todistettua, että käsityöt ovat kulttuurihistorillisesti taiteellisesti tärkeitä!
Mutta tämän me jo tiesimmekin.
Onko sinulla historiallista tavaraa tallessa?
Onko säästynyt, tai säästyykö jälkipolville mitään?
Comments:
<< Home
Jo puretun isoäitini lapsuudenkodin keittiön ruutuikkuna valkoisine hilseilevine puitteineen on tuossa lipaston päällä seinällä.
minä olen kerännyt anopilta talteen hänen äitinsä ja mummonsa takamiä liinoja. Harvoin niitä käytän, mutta tallessa ovat...
Minä leikkaan vanhat vaatteet matonkuteiksi ja kudon matoiksi. En omista yhtään ostettua mattoa, kaikki ovat kotikutoisia. Mummon (1910-1982) ja äidin kutomia pellavapyyhkeitä ja -liinoja sekä virkattuja lakananpitsejä ym. löytyy myös.
Puoliskon mummon kutoma ryijy ja ryijymatto. Ja niissä asustavat vaatekoit.
Äidinäitini kutoman täkänän. Sekä kirpputorilta ostamani täkänän, joka oli pelastettava tietämättömyydeltä. "Raanu, 5e".
Muutama vanha pirtanauha, sekä ruutuvirkattu reunapitsi.
Siinäpä ne. Joskus harmittaa, kun ihmiset säilyttävät vanhoja tekstiilejä taiteltuna ja muovipusseissa. Kun eivät ne niin vuosikymmeniä säily.
Äidinäitini kutoman täkänän. Sekä kirpputorilta ostamani täkänän, joka oli pelastettava tietämättömyydeltä. "Raanu, 5e".
Muutama vanha pirtanauha, sekä ruutuvirkattu reunapitsi.
Siinäpä ne. Joskus harmittaa, kun ihmiset säilyttävät vanhoja tekstiilejä taiteltuna ja muovipusseissa. Kun eivät ne niin vuosikymmeniä säily.
tikrun lapsuudenkodin ikkunanpoka- ideaa olen ihastellut useasti sisustus-lehtienkin sivuilla. Joissakin on ollut peili takana. Vanhat kulahtaneet ikkunanraamit ovat tosi makeen näköisiä. Hyvä tikru!
Hienoa nähdä, että vanhaa perittyä tavaraa arvostetaan ja ne ovat tallella, vaikka vaan säilössa kaapissa. Muistin, että minullakin on anopin tekemiä liinoja joita joskus käytän, jos vaan raaskin.
Mummolta peritty seinäryijy on löytänyt paikan kesäpaikan seinältä.
Bravo "lankakomero", kun omalta osaltasi vähennät turhaa vaatejäte-kuormaa tekemällä itse matonkuteet.
Mummolta peritty seinäryijy on löytänyt paikan kesäpaikan seinältä.
Bravo "lankakomero", kun omalta osaltasi vähennät turhaa vaatejäte-kuormaa tekemällä itse matonkuteet.
No, minulla on rukki...tosin se ei ole täällä rivitalokaksiossani vaan toisaalla. Äidinäidinäitini on kehrännyt sillä, samoin äidinäitini. Äitini ei kehrännyt koskaan, en ainakaan minä nähnyt hänen kehräävän. Minä taas olen kehrännyt. Tahtoisin kehrätä vieläkin, mutta kun se hahtuvan pöly tahtoo mennä henkeen, niin parempi pitää sormet irti rukista ja hahtuvasta.
Anu Tuomisen taidetta oli esillä Belgiassakin noin vuosi sitten, ja näyttely oli niin suosittu, että aukioloa taidettiin pidentää peräti kahteen kertaaan. Ja hyvin pian sen jälkeen tuli toinenkin suomalaistaiteilijoita esittelevä näyttely Ateljee340:een. Niin ja Tuomisen kanssa samaan aikaan oli esillä Patricia Wallerin töitä, eli siellä oli kyllä vaikka mitä niperryksiä ihailtavana.
Muutamia kuvia myös mun blogissa tammikuulla 2005.
http://nsk-knitting.blogspot.com/2005_01_01_nsk-knitting_archive.html
Niin ja onko mitään historiallista tallessa? Sukulaiset olivat polttaneet äidinäidin pellavat, kun mummo kuoli ja talo jäi tyhjilleen. Olisivat nyt edes kysyneet, kelpaisivatko ne kenellekään. Omalta äidiltäni pääsi itku, kun kuuli asiasta.
Mulla on tallessa lapsuudenkotini kynnyspuu. Sen talon paikalla on nykyään pieni kerrostalo ja vieläkin haaveilen, että ostaisin siitä talosta itselleni asunnon, vaikken asu enää vakituisesti edes samassa maassa.
Lähetä kommentti
Muutamia kuvia myös mun blogissa tammikuulla 2005.
http://nsk-knitting.blogspot.com/2005_01_01_nsk-knitting_archive.html
Niin ja onko mitään historiallista tallessa? Sukulaiset olivat polttaneet äidinäidin pellavat, kun mummo kuoli ja talo jäi tyhjilleen. Olisivat nyt edes kysyneet, kelpaisivatko ne kenellekään. Omalta äidiltäni pääsi itku, kun kuuli asiasta.
Mulla on tallessa lapsuudenkotini kynnyspuu. Sen talon paikalla on nykyään pieni kerrostalo ja vieläkin haaveilen, että ostaisin siitä talosta itselleni asunnon, vaikken asu enää vakituisesti edes samassa maassa.
<< Home